maanantai 30. heinäkuuta 2012

Valloitettu Varsova

Kotiuduimme viime torstaina Puolasta, tarkemmin sanottuna Varsovasta. Varsova on nykyään kaukana Itä-Europaasta; korkeat, lasiseinäiset rakennukset nousevat kaupunkiin nopeammin, kuin uskaltaa edes ajatella. Yleinen katukuva on siisti, vain muutamia ränsistyneitä rakennuksia majailee siellä täällä muistuttamassa toisen maailmansodan tuhoisista pommituksista.
   Ihmiset Puolassa ovat ystävällisiä ja puhuvat hyvää englantia. Hintataso on ollut kovassa nousussa, mutta missään nimessä ei voida puhua Suomen hinnoista. Puola on edullinen valtio, jossa varsinkin juominen ja syöminen on halpaa.

Katutaidetta Fredrik Chopinin museon takaa.

   Varsovassa on mukavasti nähtävää lyhyelle kaupunkireissulle. Erilaiset museot sopivat niin historiasta ja taiteesta kuin tekniikastakin pitäville. Myös useat vehreät puistoalueet houkuttelevat istumaan ja nauttimaan aurinkoisista päivistä. Julkinen liikenne toimii sekin erittäin hyvin – siitä, kuten myös yleisestä hintatasosta ja monesta muusta, lisää myöhemmissä päivityksissä.

Vanhakaupunki


Tervetuloa reissublogiimme!

Olemme aivan tavallinen pariskunta, joka matkustaa normibudjetilla ja käy tavallisissa matkakohteissa, kuten eri valtioiden pääkaupungeissa. Reissaammekin siis useimmiten kaupunkikohteissa, ja tässä blogissa voit  lukea reissuistamme ja kommelluksistamme. Kenties voit saada jotain vinkkejä omaan matkusteluun ja katsella pääasiassa Markun ottamia valokuvia eri paikoista ja kohteista. Päivitämme juttuja sekä jo tehdyistä että tulevista reissuista. Matkoista kirjoittelemme vain omaksi iloksemme ja riippumattomasti. Tervetuloa mukaan! :)